Omistaminen kannattaa - Asuntopehtoori LKV

Omistaminen kannattaa

Jos pitäisi antaa yksi neuvo nuorelle vaurastumisesta kiinnostuneelle, olisi neuvoni ”omista jotain”. Sillä ei ole niin paljon väliä mitä omistaa kuin sillä, että ylipäätään omistaa.

Mikäli elää kädestä suuhun ja kaikki rahat menevät kulutukseen, on edessä ikävä yllätys viimeistään kun jää eläkkeelle ja tulotaso laskee hurjasti.

Tämän vuoksi lähes ainoa mutta ainakin varmin tapa vaurastua on omistaa jotain. Vielä parempaa on omistaa jotain, joka tuottaa jotain. Itseään voi huijata sanomalla, että omistan auton ja se tuottaa kuljetuspalveluita tai ”sosiaalista pääomaa”, mutta todellisuudessa sen arvo laskee ja vaatii rahaa joka kuukausi polttoaineen ja korjausten muodossa.

Eli kannattaa omistaa tuottavia asioita. Näitä ovat esimerkiksi yritykset, asunnot ja metsä. Yritykset tuottavat tuotteita ja palveluita, joista on hyötyä kuluttajille ja niinpä yritykset voivat maksaa omistajilleen osinkoa. Yrityksiä on helpoin omistaa pörssin kautta indeksirahaston muodossa.

Indeksirahastoissa kulut ovat yleensä todella matalat ja niiden tuotto on keskimäärin parempaa kuin aktiivisten rahastojen tai suoran osakesijoittamisen, sillä melko harva osaa ostaa vain niitä hyviä osakkeita. Jos kuitenkin haluat harjoittaa osakepoimintaa niin jaa pääomasi kahteen laariin:

  1. Isoin osa indeksirahastoon
  2. Pieni osa osakepoimintaan

 

Jos viiden vuoden päästä olet vakuuttunut, että osakepoiminta on kannattavampaa kuin indeksisijoittaminen, voit laittaa enemmän rahaa osakepoimintasalkkuun. Ota kuitenkin vertailussa huomioon käyttämäsi aika. Jos luet tilinpäätöksiä 20 tuntia viikossa, paljonko voisit saada palkkaa samassa ajassa ja sijoittaa sen indeksirahastoon?

Toinen tuottava sijoituskohde on asunto, sillä se tarjoaa kodin vuokralaiselle, joka vuorostaan maksaa sinulle vuokraa joka kuukausi. Tämä on asunnon luoma tuotto. Asuntosijoittamisesta löytyy Asuntopehtoorin blogista tietoa luettavaksi viikonlopulle jos toisellekin, joten en mene tässä tekstissä käytännön toteutukseen.

Metsäsijoittamisesta en tiedä kovin paljon, joten siitä kannattaa hakea tietoa muualta. Mutta samoin kuin asunnot ja yritykset, metsä tuottaa rahaa myytävien puiden tai tonttien muodossa.

Tärkeintä on siis omistaa jotain. Määrälläkään ei ole väliä, kunhan vain pääsee omistamisen polulla alkuun. Helpointa on tehdä oman pankin kanssa sopimus kuukausittaisesta säästösopimuksesta heidän indeksirahastoon. Rahastoon voi laittaa vaikka vain kympin kuussa ja kasvattaa summaa sitten kun käteen jää enemmän rahaa.

Omistamisen aloittamisella saadaan psykologinen vaikutus käyntiin. Ajatusmaailma saattaa muuttua kun tietää omistavansa jotain. Enää ei ehkä teekään mieli syödä joka päivä ulkona vaan ottaa eväät mukaan. Lisäksi sijoittaminen omaisuuteen lisää kiinnostusta yhteiskunnan toiminnan ymmärtämiseen.

Kun omistamista harjoittaa säntillisesti vuosi vuoden perään, seisoo lopussa iso kiitos. Eläkkeelle jäädessä ei olekaan niin iso shokki kun palkkatulo vaihtuu matalampaan eläkkeeseen. Nyt lisätuloa tulee velattomasta sijoitusasunnosta ja pulleasta indeksirahastosta.

Kannustan siis vahvasti kaikkia lukijoita ryhtymään omistajaksi. Indeksirahasto itsessään tuo hyvin hajautusta ja sen kylkeen sopii yksi sijoitusasunto kasvukeskuksesta. Kun olet omistanut näitä molempia jonkin aikaa, voit miettiä kumman omistaminen on sinulle mielekkäämpää ja allokoida pääomia tässä suhteessa.

Muista myös, että sijoitusasunnon arjen pyörittämisen voi ulkoistaa ja sen kustannus syö tuotosta vain joitain prosentin kymmenyksiä. Eli asuntosijoittamisen esteenä ei voi olla sen työllistävä vaikutus, sen voi jättää ammattilaisten hoitoon.

Jaa eteenpäin:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email

Miika Vuorensola

Yrittäjä, DI, LKV, LVV

Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Miika on toiminut vuokranantajana yli 18 vuotta. Hänelle tärkeitä arvoja ovat hyvä vuokranantajuus sekä reilu peli puolin ja toisin.

miika@asuntopehtoori.fi

Etsitkö sijoitusasuntoa?

Kauttamme löydät asuntoja, jotka eivät ole aktiivisessa myynnissä. Lähetä sähköpostiosoitteesi ja ilmoitamme uutiskirjeellä potentiaalisista kohteista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *