Asuntopehtoorin vuosi 2022 - Asuntopehtoori LKV

Asuntopehtoorin vuosi 2022

Vuosi 2022 on nyt takana, joten ajattelin kirjoittaa hieman yhteenvetoa mitä Asuntopehtoorin vuoteen mahtui.

Vuosi on minulle yrittäjänä todella pitkä aika. Asuntopehtoorin ensimmäisen vuoden aikana muistan ajatelleeni, että firma on rakennettu melkein kokonaan uudestaan parin kuukauden välein. Kehitys oli niin nopeaa ja jatkuvasti opin uusia tapoja toimia tehokkaammin ja tehdä fiksumpia asioita.

Nyt viidentenä vuotena kehitystahti on luonnollisesti hidastunut koska pahimmat bugit on jo korjattu. Silti, eteen tulee koko ajan uusia, isompia asioita korjattavaksi. Nämä vievät enemmän aikaa, rahaa ja työpanosta. Lisäksi niiden priorisointi on tärkeää koska resurssimme eivät riitä korjaamaan kaikkea yhtä aikaa. Tämä on minulle toisinaan vaikeaa, sillä haluaisin kaiken kuntoon heti. Yrittäjyys onkin ollut hyvä koulu oppia tiimipeliä (kiitos Marco, Antti et co.) sekä priorisointia (kiitos Sofia ja Hanna), sillä ideoita meillä riittää.

Siltikin, en enää oikein edes muista minkälainen yritys Asuntopehtoori oli tammikuussa 2022. Sen verran kehitystä on tapahtunut.

Olemme tehneet todella paljon sisäistä kehitystyötä, josta osa näkyy asiakkaille parempana palveluna ja osa näkyy sisäisesti sujuvampana ja mukavampana työntekona.

Tässä muutamia nostoja, joissa olemme menneet eteenpäin:

  1. Työntekijöiden määrä on lähes tuplaantunut.
  2. Välitimme kaksinkertaisen määrän vuokra-asuntoja edellisvuoteen nähden, ja olemmekin Tampereen suurimpia vuokravälitysliikkeitä.
  3. Voitimme ensimmäisen instituution tarjouspyynnön ja olemme syksyn aikana vuokranneet kokonaisen kerrostalon täyteen.
  4. Isännöintikohteiden määrä on yli kolminkertaistunut.
  5. Huolenpitopalvelussa olevien asuntojen määrä on noin kaksinkertaistunut.
  6. Tampereen ja Turun toimistomme muuttivat isompiin liiketiloihin (Helsinki muuttaa alkuvuonna 2023).
  7. Asiakaspalaute on erittäin positiivista.

 

En ole ikinä pitänyt suurta henkilöstön määrää itseisarvona, vaan alusta asti filosofianani on ollut rekrytoida vasta siinä kohtaa kun meillä on tarjota uudelle työntekijälle töitä. Välitysliikkeissä on siis yleistä ottaa työntekijä provikalla töihin, koska silloinhan työnantajalla ei ole oikein mitään riskiä. Jos välittäjä saa hankittua toimeksiantoja, molemmat hyötyy. Jos ei saa, vain työntekijä kärsii.

Toisaalta tämä on myös hidastanut kasvuamme, mutta en pidä kasvua itseisarvona. Ylivoimaisesti tärkein arvo minulle on tarjota hyvä työpaikka ihmisille. Työntekijät tulevat kirkkaasti ensimmäisenä arvoissamme. Kun omista pitää hyvää huolta ja tiimi pelaa samaan maaliin, myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit näkevät sen erinomaisena palveluna, josta osoituksena onkin 377 arvostelua 4,9/5,0 keskiarvolla.

Samoin isännöinnissä asiakaspalaute on säännöllisen positiivista. Olemme panostaneet laadukkaaseen asiakaspalveluun ja viestintään, joka kenties on perinteisesti ollut isännöinnin kompastuskivi. Lisäksi teemme kaikkemme, että taloyhtiöiden talous pysyy kunnossa. Tänä vuonna osakkaiden kulut ovat nousseet ja on entistä tärkeämpää, että taloyhtiö ei maksa turhista asioista.

On myös ollut ilahduttavaa nähdä miten moni nykyään arvostaa omaa aikaansa ulkoistamalla sijoitusasuntonsa hoidon Huolenpitopalveluumme. Uskon vankasti sen olevan monelle sijoittajalle tärkeä kasvun lähde. Kun arjen pyörittämisen hoitaa joku muu, voi itse keskittyä siihen, missä tuottaa eniten lisäarvoa.

Kokonaisuudessaan vuosi oli meille hyvä. Opimme paljon, mutta teimme myös virheitä, joista otimme opiksi.

Vuoden 2023 aikana tulemme tekemään paljon uusia juttuja. Heti keväällä julkaisemme uusia palveluita ja tapoja tuottaa asiakkaillemme lisäarvoa.

Lisäksi meillä aloittaa useampi työntekijä, joista muutama on jo sovittu mutta myös monta tulevaa rekryä, joista kumpikaan osapuoli ei vielä tiedä.

Kiitos asuntopehtoorilaisille, asiakkaille, yhteistyökumppaneille, seuraajille ja tutuille vuodesta 2022. Ja oikein onnellista uutta vuotta 2023!

Jaa eteenpäin:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email

Miika Vuorensola

Yrittäjä, DI, LKV, LVV

Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Miika on toiminut vuokranantajana yli 18 vuotta. Hänelle tärkeitä arvoja ovat hyvä vuokranantajuus sekä reilu peli puolin ja toisin.

miika@asuntopehtoori.fi

Etsitkö sijoitusasuntoa?

Kauttamme löydät asuntoja, jotka eivät ole aktiivisessa myynnissä. Lähetä sähköpostiosoitteesi ja ilmoitamme uutiskirjeellä potentiaalisista kohteista.

2 Comments

  1. Tommi Takala sanoo:

    Palveluarvosananne asteikko ei käy ilmi jutusta. Tosin sen pystyy kyllä jutun sävystä päättelemään. Hyvää uutta vuotta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *