Liiketoimintamme kasvaa kovaa vauhtia, ja etsimme jatkuvasti osaavia ja motivoituneita henkilöitä liittymään tiimiimme. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden olla osa kasvutarinaamme ja kehittyä yhdessä kanssamme nuorekkaassa ja nykyaikaisessa työympäristössä, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja kasvaa. Tavoitteenamme on luoda ympäristö, jossa työntekijät voivat hyödyntää osaamistaan, kehittää taitojaan ja tuntea olevansa olennainen osa menestyvää organisaatiota.
Tällä hetkellä avoinna olevat tehtävämme löytyvät alta, ja kannustamme sinua hakemaan rohkeasti, mikäli jokin tehtävistä vastaa osaamistasi ja kiinnostustasi. Jos sopivaa paikkaa ei juuri nyt ole tarjolla, voit aina jättää meille avoimen hakemuksen. Otamme yhteyttä, kun seuraavan kerran etsimme osaamistasi vastaavaa henkilöä.
Olemme lisäksi kiinnostuneita laajentamaan toimintaamme uusille paikkakunnille. Mikäli olet kiinnostunut vaihtamaan työpaikkaa ja liittymään nuorekkaaseen sekä moderniin yritykseemme, kerro meille itsestäsi ja tavoitteistasi. Uskomme, että kasvu ja kehitys ovat mahdollisia vain rohkeiden ja innovatiivisten askelten kautta, ja haluamme kuulla, miten voisimme yhdessä rakentaa tulevaisuutta.
Etsitkö harjoittelupaikkaa? Täytä lomake ja kerro meille itsestäsi sekä osaamisestasi – kuulemme sinusta mielellämme.
Uskomme, että kasvava ja dynaaminen organisaatiomme tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden menestyä ja kasvaa. Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuttamme ja löydä paikkasi tiimistämme!
Toimintamme kasvaessa etsimme toista hallinnointisihteeriä Helsinkiin. Meillä pääset oppimaan jatkuvasti uutta sijoitusasunnoista, asuntosijoittajana toimimisesta sekä kiinteistönvälitysalasta.
Asuntopehtoori on täyden palvelun asuntovarallisuuden hoitaja, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, asuntovälitystä, vuokra-asuntojen Huolenpitopalvelua sekä isännöintiä. Olemme ketterä ja nykyaikainen toimija, joka tunnetaan loistavasta asiakaspalvelustaan sekä kilpailukykyisestä hinnoittelustaan. Toimimme yhdeksässä eri kaupungissa palvellen asiakkaita ympäri Suomen!
Etsimme nyt hallinnointisihteeriä Helsinkiin!
Meillä Asuntopehtoorin Huolenpitopalvelussa teet tiivistä yhteistyötä Huolenpitopalvelun tiimipäällikön, muiden sihteeriemme ja välittäjiemme kanssa. Tiimissämme pääset oppimaan jatkuvasti uutta sijoitusasunnoista, asuntosijoittajana toimimisesta sekä kiinteistönvälitysalasta. Tiimissämme on yhdessä tekemisen meininki ja hyvä yhteishenki!
Työtehtäväsi sisältää mm:
Etsimällämme henkilöllä on organisointikykyä sekä taitoa ohjata omaa työtään. Työskentelet järjestelmällisesti ja työn vaatimalla tarkkuudella. Olet asiakaspalveluhenkinen tiimipelaaja, joka kykenee pitämään monta lankaa hallussaan. Sinulla on hyvät it-taidot ja pystyt palvelemaan asiakkaita sujuvasti myös englanniksi. Sinulla on auto käytettävissäsi tarvittaessa.
Arvostamme asunto-osakeyhtiölain ja huoneenvuokralain perusteiden osaamista sekä kokemusta kiinteistönvälitysalalta tai asuntosijoittamisesta. Aiempi kokemus vuokravälityksestä, vuokravalvonnasta, vuokrasuhteen hoitamisesta tai työtehtävää tukeva koulutus katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin motivoitunut asenne.
Työaika arkisin klo 8.00-16.00. Työskentelypaikka on Helsingin toimistomme osoitteessa Kylätie 11-13, 00320 Helsinki. Työ pitää satunnaisesti sisällään myös viikonlopputyötä muutaman kerran vuodessa. Kiinteä kuukausipalkka. Palkka 2 000 – 2 300 €/kk, riippuen aiemmasta kokemuksesta.
Luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot.
Lähetä cv ja hakemuksesi palkkatoiveineen 24.8.2025 mennessä: maija.ollikainen@asuntopehtoori.fi
Hakemuksia käsitellään ja haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löytyessä.
Rekrytoinnin yhteystiedot:
Maija Ollikainen
maija.ollikainen@asuntopehtoori.fi
+358505563122
Etsimme hallinnointisihteeriä Vaasaan- meillä pääset oppimaan jatkuvasti uutta sijoitusasunnoista, asuntosijoittajana toimimisesta sekä kiinteistönvälitysalasta.
Asuntopehtoori on täyden palvelun asuntovarallisuuden hoitaja, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, asuntovälitystä, vuokra-asuntojen Huolenpitopalvelua sekä isännöintiä. Olemme ketterä ja nykyaikainen toimija, joka tunnetaan loistavasta asiakaspalvelustaan sekä kilpailukykyisestä hinnoittelustaan. Toimimme yhdeksässä eri kaupungissa palvellen asiakkaita ympäri Suomen!
Etsimme nyt hallinnointisihteeriä Vaasaan!
Meillä Asuntopehtoorin Huolenpitopalvelussa teet tiivistä yhteistyötä Huolenpitopalvelun tiimipäällikön, muiden sihteeriemme ja välittäjiemme kanssa. Tiimissämme pääset oppimaan jatkuvasti uutta sijoitusasunnoista, asuntosijoittajana toimimisesta sekä kiinteistönvälitysalasta. Tiimissämme on yhdessä tekemisen meininki ja hyvä yhteishenki!
Työtehtäväsi sisältää mm:
Etsimällämme henkilöllä on organisointikykyä sekä taitoa ohjata omaa työtään. Työskentelet järjestelmällisesti ja työn vaatimalla tarkkuudella. Olet asiakaspalveluhenkinen tiimipelaaja, joka kykenee pitämään monta lankaa hallussaan. Sinulla on hyvät it-taidot ja pystyt palvelemaan asiakkaita sujuvasti myös englanniksi.
Arvostamme asunto-osakeyhtiölain ja huoneenvuokralain perusteiden osaamista sekä kokemusta kiinteistönvälitysalalta tai asuntosijoittamisesta. Aiempi kokemus vuokravälityksestä, vuokravalvonnasta, vuokrasuhteen hoitamisesta tai työtehtävää tukeva koulutus katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin motivoitunut asenne.
Työaika arkisin klo 8.00-16.00. Kiinteä kuukausipalkka. Palkka 2 000 – 2 300 €/kk, riippuen aiemmasta kokemuksesta. Työskentelypaikka on Vaasan toimistomme osoitteessa Laivakatu 1, 65100 Vaasa. Työ pitää satunnaisesti sisällään myös viikonlopputyötä muutaman kerran vuodessa.
Luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot.
Lähetä cv ja hakemuksesi palkkatoiveineen 10.9.2025 mennessä: maija.ollikainen@asuntopehtoori.fi
Hakemuksia käsitellään ja haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löytyessä.
Rekrytoinnin yhteystiedot:
Maija Ollikainen
maija.ollikainen@asuntopehtoori.fi
+358505563122
Etsimme toista hallinnointisihteeriä Kuopioon- meillä pääset oppimaan jatkuvasti uutta sijoitusasunnoista, asuntosijoittajana toimimisesta sekä kiinteistönvälitysalasta.
Asuntopehtoori on täyden palvelun asuntovarallisuuden hoitaja, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, asuntovälitystä, vuokra-asuntojen Huolenpitopalvelua sekä isännöintiä. Olemme ketterä ja nykyaikainen toimija, joka tunnetaan loistavasta asiakaspalvelustaan sekä kilpailukykyisestä hinnoittelustaan. Toimimme yhdeksässä eri kaupungissa palvellen asiakkaita ympäri Suomen!
Etsimme nyt toista hallinnointisihteeriä Kuopioon!
Meillä Asuntopehtoorin Huolenpitopalvelussa teet tiivistä yhteistyötä Huolenpitopalvelun tiimipäällikön, muiden sihteeriemme ja välittäjiemme kanssa. Tiimissämme pääset oppimaan jatkuvasti uutta sijoitusasunnoista, asuntosijoittajana toimimisesta sekä kiinteistönvälitysalasta. Tiimissämme on yhdessä tekemisen meininki ja hyvä yhteishenki!
Työtehtäväsi sisältää mm:
Etsimällämme henkilöllä on organisointikykyä sekä taitoa ohjata omaa työtään. Työskentelet järjestelmällisesti ja työn vaatimalla tarkkuudella. Olet asiakaspalveluhenkinen tiimipelaaja, joka kykenee pitämään monta lankaa hallussaan. Sinulla on hyvät it-taidot ja pystyt palvelemaan asiakkaita sujuvasti myös englanniksi.
Arvostamme asunto-osakeyhtiölain ja huoneenvuokralain perusteiden osaamista sekä kokemusta kiinteistönvälitysalalta tai asuntosijoittamisesta. Aiempi kokemus vuokravälityksestä, vuokravalvonnasta, vuokrasuhteen hoitamisesta tai työtehtävää tukeva koulutus katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin motivoitunut asenne.
Työaika arkisin klo 8.00-16.00. Kiinteä kuukausipalkka. Palkka 2 000 – 2 300 €/kk, riippuen aiemmasta kokemuksesta. Työskentelypaikka on Kuopion toimistomme osoitteessa Puutarhakatu 3, 70300 Kuopio. Työ pitää satunnaisesti sisällään myös viikonlopputyötä muutaman kerran vuodessa.
Luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot.
Lähetä cv ja hakemuksesi palkkatoiveineen 24.8.2025 mennessä: maija.ollikainen@asuntopehtoori.fi
Hakemuksia käsitellään ja haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löytyessä.
Rekrytoinnin yhteystiedot:
Maija Ollikainen
maija.ollikainen@asuntopehtoori.fi
+358505563122
"*" näyttää pakolliset kentät