Kaikilla on niukkaa jonkin asian suhteen. Yhdellä on niukalti aikaa, toisella rahaa ja kolmannella seuraa. Vaikka kyse on hyvinkin erilaisista asioista, löytävät Scarcity: Why Having Too Little Means So Much -kirjan kirjoittajat Mullainathan ja Shafir niille yhteisen nimittäjän. Kyse on niukkuuden mielentilasta ”scarcity mindset” ja mentaalisen kaistan puutteesta ”lack of bandwidth”.

Kaistalla he tarkoittavat kykyä käsitellä ja priorisoida asioita. Kaikenlaiset häiriötekijät vievät mentaalista kaistaa, jolloin työteho heikkenee. Esimerkiksi meillä voi olla sama älykkyysosamäärä, mutta jos sinä olet nukkunut neljä tuntia viime yönä, vuokrasi on maksamatta ja kotona on sairas lapsi, on todennäköistä, että minä selviän samasta kognitiivisesta tehtävästä nopeammin ja paremmin tuloksin. Tämä johtuu nimenomaan sinun sen hetkisen kaistan kapeudesta.

Samasta syystä johtuu heidän mukaansa köyhyys, erityisesti kehittyvissä maissa. Jos yksin joutuu tasapainoilemaan raha-asioiden, työn, lapsenhoidon ja arjen pyörittämisen kanssa, ei yksinhuoltajalle jää kaistaa esimerkiksi kouluttautua, jotta saisi parempi palkkaisen työpaikan, mikä puolestaan auttaisi muiden asioiden järjestelyissä. Kirjoittajille köyhyys ei ole pelkkää rahallista köyhyyttä vaan kyse on siitä, että on pulaa jostain asiasta. Voi olla siis ”poor on time” tai ”poor on social company”.

Kun ihmisellä on pulaa jostain, keskittyy hän ongelman ratkaisemiseen kaikin keinoin eli hänen kaista täyttyy tämän ongelman ratkaisemisesta. Näin ollen köyhyys aiheuttaa noidankehän, josta on hankala päästä irti. Niukkuus luo niukkuutta. Tämä vie osaltaan perusteita väitteeltä, että köyhät ovat köyhiä omasta syystään. Kuka tahansa toimisi samalla tavalla köyhän tilanteessa, koska kaistaa on vain vähän käytettävissä.

Tutkijat tekivät kokeen Intian katukauppiailla. Siellä kauppiaat lainaavat aamulla 1000 rupiaa, ostavat hedelmiä ja myyvät ne päivän aikana 10 % voitolla. Korkoa he maksavat 5 % päivässä eli puolet voitoista menee lainan korkoihin. Vaihtoehtona olisi säästää reilu 30 rupiaa päivässä kuukauden ajan, minkä jälkeen heillä olisi 1000 rupiaa säästössä ja näin ollen saisivat joka päivä 100 rupian voiton 50 rupian sijaan. (Itse huomaan saman asian vuokralaisissa toisinaan. Vuokra tulee joka kuukausi vaihtelevasti ja myöhässä. Ei vaatisi kuin muutaman kuukauden säästämisen, jotta tilillä olisi vähintään vuokran verran varastossa, ja maksaminen eräpäivänä ei olisi enää ongelma. Tämä vapauttaisi kaistaa muuhun tuottavaan työhön.)

Mutta koska kauppiaat tulevat äärimmäisestä köyhyydestä, eli heillä on monta muutakin asiaa murehdittavanaan, ei heidän kaista riitä asian näin monimutkaiseen käsittelyyn vaan he tunneloivat ja jatkavat samalla tavalla päivästä toiseen, monet jopa kymmeniä vuosia, vaikka ratkaisu vaatisi vain kuukauden säästämisen. Tutkijat myös kokeilivat ”ostaa” kauppiaita ulos tästä noidankehästä eli antoivat heille 1000 rupiaa. Homma toimi muutaman kuukauden, mutta sen jälkeen monet kauppiaat palasivat entiseen toimintatapaansa.

Johtopäätös oli, että kun on tarpeeksi kauan elänyt tietyllä mindsetilla, on iso riski palata takaisin, vaikka siitä olisikin päässyt irti. Samalla tavalla toimii henkilö, jolla on pulaa ajasta. Kun projektin deadline lähestyy, menee kaikki energia sen tehtävän suorittamiseen ja ensi viikolla erääntyvät tehtävät saavat odottaa. Tällöin ikään kuin lainataan aikaa tulevaisuudesta. Ensi viikolla puolestaan on tämän verran vähemmän aikaa tehdä silloin erääntyviä töitä, koska niitä ei voitu aloittaa ajallaan. Kirjailijat käyttävät kielikuvaa jongleerajasta, joka pitää monta palloa ilmassa yhtä aikaa. Kun yksi pallo meinaa pudota, hänen kaikki huomio keskittyy siihen, jolloin on riski, että viisi muuta palloa ilmassa unohtuvat, ja kohta kaikki pallot putoavat maahan. Tavallaan olisikin parempi antaa sen yhden pallon pudota ja todeta että näin kävi, ja pitää loput viisi palloa pyörimässä.

Niukkuus lisää tehokkuutta

Verrattaessa kahta ryhmää, huomattiin mielenkiintoinen ero. Ryhmälle A annettiin tehtävän tekemiseen kolme viikkoa ja ryhmälle B vain yksi viikko. Lopputulos oli, että ryhmä B teki parempaa laatua (ja luonnollisesti nopeammin), koska heidän fokus oli vain ja ainoastaan kyseisessä tehtävässä. Ensimmäisellä ryhmällä oli ylimääräistä aikaa, jonka he tuhlasivat muihin asioihin ja lopulta tekivät työnsä kiireessä. Koska köyhällä on vain vähän aikaa/rahaa/seuraa/yms. on hänellä motiivi saada tästä niukasta resurssista kaikki irti.

Keskittyminen tuottaa siis lisähyötyä ”focus dividends”. Rikkaalla taas ei ole niin väliä. Jos sinulla on koko päivä aikaa hoitaa taulun kiinnittäminen ja se vie 10 minuuttia, saatat tuhlata resurssiasi eli aikaa ja siirtää työn tekemistä myöhemmäksi. Yhtälailla, mitä enemmän sinulla on rahaa, sen vähemmän optimoit sen käyttöä pienissä asioissa. Köyhät ovat siis ”local experts” mutta eivät ”global experts” ja tämän vuoksi eivät tule säästäneeksi kyseistä resurssia tulevaisuuteen. He tunnelimaisesti yrittävät saada kaiken irti vain ja ainoastaan esillä olevasta ongelmasta, mutta eivät näe isoa kuvaa. Joissain tapauksissa tästä ylikeskittymisestä on myös haittaa. Esimerkiksi yksinäiset saivat vähiten ”kiinnostavuus”-pisteitä sosiaalisessa kokeessa, koska he yrittivät liikaa olla kiinnostavia.

Jousto tuo pelivaraa, kunhan sitä ei ole liikaa

Ongelman ratkaisuksi ehdotetaan joustoa ”slack”. Kun aikataulu ei ole tiukka, voi töitä vuorotella tärkeysjärjestyksen mukaan (toisaalta tämä on ristiriidassa Kellerin The One Thing -kirjan sanoman kanssa). Esimerkki hyvästä tilanteesta on, että sinulla on viikon työlistalla tehtävät A, B ja C ja niille on varattu 80 % työajastasi, joustoa on siis 20 %. Jos nyt yllättäen ilmaantuu tehtävä D, mahtuu se joustoosi eikä aikataulu mene uusiksi. Sen sijaan jos joustoa ei ole yhtään, jää jokin tehtävistä suorittamatta, tai ne tehdään huonommalla laadulla.

Esimerkkinä tästä kirjassa mainitaan sihteeri, joka aluksi palveli yhtä johtajaa ja myöhemmin säästösyiden (olihan hänellä 20 % luppoaikaa) takia hän olikin jaettu resurssi kolmen johtajan kesken. Sihteerin jousto vietiin, jolloin hän ei enää voinut olla yhtä mukautuva työssään, jolloin myös johtajien aikataulut kärsivät. Saavutettu rahallinen säästö olikin negatiivinen. Liiallisen jouston ongelma puolestaan on, että sen johdosta ei ole pakko tehdä päätöksiä heti. Kun maanviljelijän sato on kypsynyt syksyllä ja hän elää yltäkylläisesti muutaman kuukauden, hän ei ajattele tarvitsevansa lannoitetta ensi keväänä. Kun keväällä sadon tuoma yltäkylläisyys on syöty, ei hänellä enää olekaan varaa lannoitteeseen ja tuleva sato jää pienemmäksi.

Liiallinen keskittyminen eli tunnelointi

Kun kaikki huomio keskittyy yhteen asiaan, kutsuvat kirjailijat tätä tunneloinniksi ”tunneling”. Kirjassa viitataan tutkimuksiin, joissa verrattiin janoisia, nälkäisiä, yksinäisiä ja rahallisesti köyhiä ihmisiä ihmisiin, joilla ei ollut puutetta näistä asioista. Janoisat olivat yliherkkiä kaikkeen juomiseen liittyvään, yksinäiset osasivat erotella tunteita tarkemmin, rahallisesti köyhät saivat enemmän vastinetta rahoilleen kuin rikkaat jne. Olematta psykologi, en voinut välttää ajatusta, että tämä on yksi asia, jota testataan työpaikkahaastattelujen soveltuvuusarvioinneissa, eli että mille asialle olet herkistynyt.

Laihduttajan fokus on laihdutuskuurista johtuen ruoassa, mikä itsessään tekee laihduttamisesta hankalampaa. Henkilö siis luo itselleen niukkuusansan ”scarcity trap” eli ongelma vain korostuu. Eihän kukaan ajattele, että perjantain kauppareissun nälkä vaikuttaa siihen, mitä ruokaa tiistaina syödään. Näin kuitenkin käy, koska tunneloidaan ja ostetaan epäterveellisempää ruokaa koska sillä hetkellä ei voida miettiä ensi viikon tarpeita, kunhan sen hetkinen nälkä saadaan tyydytettyä.

Samoin intialaiset sokerinviljelijät saivat älykkyystestissä paremmat pisteet heti sadon jälkeen (ei niukkuutta, runsaasti joustoa) kuin juuri ennen satoa. Rahallinen niukkuus vaikutti testin tuloksiin saman verran kuin yksi uneton yö.

Toiselle ryhmälle kerrottiin heidän olevan testitulosten perusteella yksinäisiä. Tämä johti huonompaan menestykseen älykkyystestissä sekä esim. kykyyn vastustaa suklaakeksejä.

Ratkaisu ja yhteenveto

Ratkaisu on tietenkin tehdä työt silloin kun niiden hoitamiseen tarvittavasta resurssista ei ole pulaa. Eli mene kylläisenä kauppaan ja osta talvitakki alkukesän alennusmyynnistä. Tee hyvien päätösten tekemisestä helppoa. Automatisoi elämääsi – suoraveloituksen tekeminen vaatii yhden työpanoksen kun taas vuokran maksaminen joka kuukausi vaatii 12 kertaisesti saman työmäärän. Tämän haittapuoli toisaalta on, että automaattisesti juoksevat ja myöhemin turhaksi muuttuneet kulut kuten vaikkapa kuntosalijäsenyys tai Netflix, rullaavat mikäli et erikseen muista niitä lopettaa. Voit myös miettiä, mitkä asiat verottavat kaistaasi. Resursoi kaistaa kuten resursoit aikaa. Vaikka varaat tehtävälle tietyn ajan, mutta et pysty keskittymään sen tekemiseen (koska maksamaton vuokra kolkuttaa takaraivossa), et todennäköisesti saa työtäsi tehtyä hyvin. Ei siis kannata yrittää tehdä keskittymistä vaativaa työtä samaan aikaan kun lapsilla on nälkä.

Kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus, vaikka ei mitään mullistavaa uutta tuonutkaan. Oli silti virkistävää tiedostaa, miksi tietyissä tilanteissa toimii juuri sillä tavalla. Kirjan sanoma oli ehkä hieman levällään. Tutuille konsepteille annettiin uudet nimet ja niitä käsiteltiin eri näkökulmista, mutta yhteenveto uupui. Kenties siis joku, jolla on tarpeeksi kaistaa saa ne nidottua elegantisti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.