Haastattelussa asuntosijoittaja Harri Vuolle – Asuntopehtoori LKV

Haastattelussa asuntosijoittaja Harri Vuolle

Asuntosijoittaja Harri Vuolle, 43, kiinnostui asuntosijoittamisesta ystävänsä kautta ja on viimeisen kahden vuoden aikana onnistunut kasvattamaan itselleen huomattavan asuntosalkun.

Avainasemassa Harrin menestyksen takana on ollut hänen omien sanojensa mukaan rohkeus aloittaa, selkeän strategian luominen ja luotettavan yhteistyökumppanin löytäminen. Mistä lähtötilanteesta Harrin polku asuntosijoittajana sai alkunsa ja miten hän on päätynyt nykytilanteeseen?

 

Aloittaminen oli vaikeinta

Vuonna 2018 Harri oli lenkillä ystävänsä kanssa, kun puhe kääntyi jälleen sijoittamiseen. Harrin kiinnostus asuntosijoittamiseen oli herännyt jo 10 vuotta sitten, mutta kynnys ensimmäisen asunnon ostamiseen oli tuntunut korkealta muun muassa kaiken käytännön selvitystyön vuoksi.

Ystävän uutinen ensimmäisen sijoitusasuntonsa ostamisesta sai Harrin kuitenkin pohtimaan, olisiko aika itsekin laittaa pitkään kypsyneet suunnitelmat käytäntöön. Ystävä kehui, kuinka vaivatta kaikki oli omalla kohdalla sujunut ja vinkkasi ottamaan yhteyttä Asuntopehtoori LKV:n Miika Vuorensolaan, kun asunnon ostaminen olisi ajankohtaista.

Yhdellä puhelinsoitolla liikkeelle

Pian lenkillä käydyn keskustelun jälkeen Harri tarttui puhelimeen ja soitti Vuorensolalle neuvotellakseen mahdollisista sijoituskohteista. “Siinä sitten rupateltiin mun tavotteista ja Miika lupas ettiä niihin sopivan kohteen”.

Kuukausi myöhemmin Vuorensola esitteli Harrille kolme potentiaalista sijoituskohdetta, joista Harri tarttui samantien kahteen. “Sanoin Miikalle heti alkuun, että jos sun kanssa homma toimii, niin varmasti tehdään pidempäänkin bisnestä. Ja niinhän se toimi.”

Heti ensimmäisten kohteiden kohdalla Harri huomasi, kuinka vaivatonta yhteistyö Vuorensolan kanssa oli. Kuluneen reilun kahden vuoden aikana yhteistyötä on tehty useamman asunnon hankinnassa ja jokaisen kohdalla on käyty tarkkaan läpi laskelmat ja varmistettu, että kohteet ovat Harrin tavoitteisiin sopivia.

“Olen aina ilmoittanut, kun olisin valmis ostaan uuden asunnon ja Miika kertoo, kun tulee sopivia kohteita tarjolle. Ja kyllä ne on vastannut juuri sitä, mitä on haettu. Tärkeintä on, että voi luottaa siihen, että homma menee niin kun on luvattu.”

Omassa sijoitusstrategiassaan Harri painottaa korkeaa, yli 5% vuokratuottoa, sillä asunnot hankitaan pitkään pitoon. “Painotus on niissä kohteissa, jotka pyörii omalla kassavirralla, mutta kyllä salkkuun mahtuu myös arvonnousukohteita.”

Sijoitusstrategiasta kysyttäessä, Harri painottaa, että sen huolellinen määrittäminen on yksi tärkeimmistä asioista asuntosijoittamista aloittaessa. “Kyllä se strategian selkeys ja läpinäkyvyys kumpaankin suuntaan auttaa saamaan sellaisia kohteita, joita hakee.”

 

Vaivattomuus yllätti

Kiireisenä perheenisänä Harrin suurin huoli asuntosijoittamisen aloittamisessa oli selvitystyöhön ja suunnitteluun, sekä käytännön asioihin, kuten asunnon vuokraukseen ja kunnossapitoon kuluva aika.

“Kyllä se helppous ja vaivattomuus on kaikkein isoin hyöty tästä yhteistyöstä. Järkeviä ja tuottavia kohteita löytyy vaivattomasti ilman, että tarvitsee kahlata Etuovea läpi kuukausitolkulla. Siinä on vähän niinkun ajatustyö ulkoistettu.”

Asuntojen vuokraukseen Harri on myös todennut välityspalvelun itselleen parhaaksi ratkaisuksi ja kaikki hänen asuntonsa ovat myös huolenpitopalvelussa. “Ei mun kuitenkaan ole tarkoitus olla päätoiminen vuokraisäntä, niin kyllä se ruuhkaista arkea helpottaa, että asiat, kuten vuokralaisvalinta, vuokranvalvonta ja vuokrasuhteen hallinta, hoituvat automatisoidusti.”

Kysyttäessä Harrin kohtaamista ongelmista, hän toteaa, että toistaiseksi kaikki on sujunut suunnitellusti. “Kyllä aina on löytynyt hyvät vuokralaiset ja vuokratuotot on kohdillaan. Aina luottaa siihen, että paikat pysyy kunnossa ja tuottoja tulee suunnitellusti.”

Yhden tyhjän kuukauden Harri myöntää kohdanneensa, mutta tämäkin oli omasta toiveesta. “Jos erittäin hyvä vuokralainen sattuu kohdalle, niin kyllä sitä mieluummin yhden tyhjän kuukauden ottaa pitkää ja luotettavaa vuokrasuhdetta vastaan.”

Strategia kuntoon ja yhteistyökumppani tueksi

Harri kertoo saaneensa myös monet tuttunsa kiinnostumaan asuntosijoittamisesta ja lähtemään liikkeelle samoilla keinoilla.

“Juuri yhden kaverin kanssa lenkillä keskusteltiin asiasta ja hän innostui ottamaan yhteyttä Asuntopehtooriin, ja kaikki palveluthan sieltä tuli käyttöön hankinnasta huolenpitoon.” Kenelle tahansa asuntosijoittamista harkitsevalle Harrilla on antaa yleensä kolme neuvoa:

1) Aloita ajoissa

2) Mieti selkeä strategia

3) Löydä kumppaniksi luottohenkilö, jonka kanssa homma toimii

Ainut asia, mitä Harri katuu asuntosijoittamisessaan, on se, ettei hän aloittanut aiemmin. “Ei sitä niin kauan olisi tarvinnut miettiä, kun kaikki on sujunut lopulta niin vaivattomasti.”

Tulevaisuudesta kysyttäessä Harri toteaa, että tarkoituksena on edetä sijoitusten suhteen harkiten ja suunnitelman mukaisesti. “Kyllä sitä rahaa tietysti pitää välissä säästää, mutta harrastus jatkuu.”

Haluaisitko vapauttaa omaa aikaasi tuottavampaan työhön ja jättää vuokra-asuntosi ammattilaisen hoidettavaksi pysyvällä vuokratakuulla? Tutustu Huolenpitopalveluumme ja ota yhteyttä!

 

Sofia Savimäki

Jaa eteenpäin:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email

Miika Vuorensola

Yrittäjä, DI, LKV, LVV

Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Miika on toiminut vuokranantajana yli 15 vuotta ja tehnyt useampia satoja vuokrasopimuksia. Hänelle tärkeitä arvoja ovat hyvä vuokranantajuus sekä reilu peli puolin ja toisin.

miika@asuntopehtoori.fi 

040 777 2808 

Etsitkö sijoitusasuntoa?

Kauttamme löydät asuntoja, jotka eivät ole aktiivisessa myynnissä. Lähetä sähköpostiosoitteesi ja ilmoitamme uutiskirjeellä potentiaalisista kohteista.

1 Comment

  1. Turo Luotonen sanoo:

    Hyvä teksti ja on hieno huomata kuinka pienet piirit ovat. Harri on luultavasti minun vanha naapuri Luvialta. Voisit kertoa terveisiä jos hän on se ketä luulen. Omalla kohdalla oli sama tilanne että mietin ensimmäisen asunnon ostoa varmaan 5 vuotta ja nyt kun on saanut homman käyntiin niin niitä on kertynyt jo lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *