VUOKRATTAVA

Ilopakanpolku 3, Salo


Perniö as, Salo

1480 €/kk
Vuokra
225 m²
Asuinpinta-ala
6
Huoneita
1912
Rakennusvuosi
omakotitalo
Rakennuksen tyyppi

Harvoin on tarjolla näin ihastuttavaa yhdistelmää arkkitehtonista kauneutta, historian havinaa ja luonnon rauhaa. Nyt vuokrattavana Paarskylän kartanon sivutilan päärakennus kauniilla 1,6 hehtaarin tontilla. Näin ainutlaatuista mahdollisuutta ei toiste tule vastaan!

Eletään 1900-luvun alkua ja valtiolla on pulaa vuokra-asunnoista. Asemamies Ahola tarvitsee kuitenkin perheelleen kodin, joten hän päättää rakentaa pienen talon Perniöön vuonna 1912. Alkuvuosien aikana rakennusta laajennettiin useaan otteeseen ja perimätiedon mukaan talossa on 1920-luvulla toiminut hetken aikaa Perniön kyläkoulu. Sotien aikaan siellä on myös majoitettu Karjalan evakkoja. Vielä 1960-luvulla rakennukseen tehtiin pieniä muutoksia, mutta nykyisellään tämä suuri hirsitalo tarjoaa ihastuttavan ja vanhan ajan henkeä huokuvan kodin suuremmallekin perheelle. Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä jatkamaan tämän upean kodin historiaa!

Päärakennus tarjoaa runsaasti asuintilaa kahdessa kerroksessa. Yläkerran parvekkeelta avautuu vaikuttava näkymä yli puiden latvusten ja ruokailukuistin suuret ikkunat kehystävät vehreää maisemaa ja tuovat luonnonvalon osaksi arkea. Kodin huoneet viehättävät vaihtelevuudellaan ja niiden värimaailma sekä kartanomainen tunnelma huokuvat historiaa. Kulkiessasi tilasta toiseen voit aistia menneiden aikojen charmia modernien mukavuuksien rinnalla. Talo on päivitetty vastaamaan nykyaikaisia asumisen tarpeita. Viimeisimpänä parannuksena on asennettu maalämpöjärjestelmä, joka tekee asumisesta sekä ekologista että energiatehokasta.

Talo sijaitsee suurella ja vehreällä tontilla ja sitä ympäröi upea, vanhan ajan pihapiiri ja puolivilli omenapuutarha. Tontilla kasvaa runsas valikoima jalopuita: tammea, lehmuksia, saarnia ja vaahteraa. Piha tarjoaakin mahtavat puitteet luonnosta nauttivalle ja tämä onkin oikea viherpeukalon paratiisi.

Pihapiirissä sijaitsee suuri ulkorakennus, josta löytyy hiljattain uusitut saunatilat sekä runsaasti työ- ja varastotilaa, joita on helppo muokata omiin tarpeisiin sopiviksi. Tontilla on myös puuliiteri polttopuiden säilytykseen.

Perniön kirkonkylän kattavat palvelut (terveyskeskus, koulu, päiväkoti, ruokakaupat, apteekki ja kirjasto) sijaitsevat vain 6 km päässä. Saloon ajat vartissa, Turkuun tunnissa ja Helsinkiin noin puolessatoista tunnissa.

Kokonaisuus soveltuu niin vakituiseksi kodiksi kuin etätyöpisteeksi tai vapaa-ajan kakkoskodiksi. Tämä kohde pitää sisällään valtavasti potentiaalia ja ainutlaatuista tunnelmaa.

Etsitään tunnollista ja siistiä asukasta vähintään vuodeksi. Luottotiedot on oltava kunnossa. Lemmikeistä neuvotellaan tapauskohtaisesti. Kohde on mahdollista vuokrata myös osittain kalustettuna.

Jos kiinnostuit asunnosta, ole hyvä ja täytä hakemus osoitteessa WWW.ASUNTOPEHTOORI.FI/HAKEMUS.

Hakemus ei ole sitova, mutta kutsumme esittelyyn sen perusteella. Tervetuloa ihastumaan!

Mikko Saarinen
044 784 2187
mikko.saarinen@asuntopehtoori.fi
IG: @mikkosaarinen.lkv

Asuntopehtoori LKV
Tuureporinkatu 6, 20100 Turku
www.asuntopehtoori.fi

Sormunen Heidi

Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, Kaupanvahvistaja

050 353 5467

heidi.sormunen@asuntopehtoori.fi

ASUNNON PERUSTIEDOT

Sijainti Ilopakanpolku 3, 25520, Salo, Salo
Kaupunginosa Perniö as
Kohdenumero 21571468
Asuintilojen pinta-ala 225m2
Kokonaispinta-ala 225m2
Huoneiston kokoonpano 6mh+oh+k+rt+wc+suihku+wc/s+vh+yläaula+kellari+parv.
Huoneita 6 h ja enemmän
Tyyppi omakotitalo
Rakennusvuosi 1912
Käyttöönottovuosi 1912
Vapautuminen 30.06.2025

HINTA JA KUSTANNUKSET

Hinta
Vuokra 1 480,00 €/kk
Lisätietoa vakuudesta 2kk:n vuokraa vastaava summa
Sauna Oma sauna
Parveke antenni
Asunnon kunto tyydyttävä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus puu

ASUNNON TILAT JA MATERIAALIT

Rakennus- ja pintamateriaalit
Keittiön kuvaus liesikupu astianpesukone
Saunan kuvaus Oma sauna

Taloyhtiö

Taloyhtiö
Tontin koko 1.72